Meidän perheeseen syntyi sunnuntaina 8.1.2012 tytär. Sekä äiti että tytär voivat synnytyksen jälkeen hyvin ja pääsimme kotiutumaan keskiviikkona 11.1.2012. Päivät ovat menneet pieniä sormia laskiessa ja suloisia poskia ihastellessa. Isä, äiti ja tyttö saavat nukuttua pitkät yöunet (6-7h), joten virtaa riittää päivisin.
Vielä en tyttärestäni blogissa kuvaa julkaise, mutta todennäköisesti hänestä kuullaan ja mahdollisesti häntä nähdään blogissani jatkossa. Tyttö oli kovin odotettu perheeseemme ja on tärkeintä tämänhetkisessä elämässäni - luonnollisesti se näkyy myös blogini puolella.
Typsykkä on saanut jo pieniä, suloisia mekkoja pidettäväkseen. Kuvassa näkyvä Punahilkka -aiheinen mekko on Milladesign-mallistoa. Pikku neidin vaatekaappi koostuu tällä hetkellä raskausaikana hankituista unisex-väreistä, mutta nyt voi kartuttaa myös tyttömäisempiä vaatekappaleita pikkuisen kaappiin:)
Äidiksi tulon kunniaksi oma äitini ja isoäitini muistivat minua kauniilla Kalevala Korun riipuksella. Korun nimi on "Medaljonki Lapista". Olin haaveillut korusta muutaman kuukauden, joten äitini päätti yllättää minut todenteolla antamalla sen lahjaksi. Tämän medaljongin sisään teetätän kuvan tyttärestäni.
Mitä pidätte korusta? Haittaako lapsen näkyminen blogiteksteissä?:)
2 kommenttia:
Onnea paljon!:) Ja ei haittaa, suorastaan vaadin että tytön tylleröinen näkyy täälläkin edes vähän.^^
Onnea pikku tylleröstä:)
Lähetä kommentti