maanantai, 2. tammikuuta 2012

Mustetta ihoon

Olen pitkän aikaa haaveillut toisen tatuoinnin ottamisesta. Monenlaisia ideoita on mielessä käynyt, osa todettu mahdottomiksi toteuttaa ja osaan yksinkertaisesti kyllästytty. Tällä hetkellä tiedän tulevan tatuointini kohdan, mutta itse kuva on vielä hieman mietinnän alla.

Tässä muutamia ideoita, joista olen hakenut inspiraatiota tulevaa kuvaani varten:

Linnut. Koristeelliset sulat, terävä nokka, pitkät pyrstöt.. Näissä tatuoinneissa on yksinkertaisesti sitä jotain, jotain joka vangitsee. Alunperin leikin idealla linnusta istumassa puun oksalla, muttei puu tunnu istuvan iholleni hyvin.

Sulka. Yksinkertaistettuna lintu-aiheisista tatuoinneista myös yksittäinen sulka kiehtoisi tatuointina. Kauneimpia sulkatatuointeja on ehdottomasti ne, joihin on nähty vaivaa ja aikaa. Värilliset sulkatatuoinnit säväyttävät minua eniten, mutta arastelen oman nahkani tatuoimista väreillä..

Teksti. Minulla on ylhäällä itselleni hyvin merkityksellinen teksti, jonka tatuoimista ihooni olen miettinyt jo pitkään. Tekstistä saisi persoonallisen fontilla, tatuoinnin kohdalla ja tatuointiin käytetyllä pinta-alalla. Tekstin ottaminen oli alkuperäinen suunnitelma, mutta tatuointi-lehtiä selatessa ryhdyin leikkimään ajatuksella kuvasta.


Köynnös. Huomioni kiinnittyy monesti erilaisiin köynnös-tatuointeihin. Ne kertovat omaa tarinaansa levittäytyessään kantajansa iholle. Köynnöksistä löytyy usein kukkia tai muita yllättäviä elementtejä, jotka kertovat tatuoinnin haltijasta paljon.

Jahka kuva alkaa tarkentua päässäni, voin varata ajan tatuoijalle. Todennäköisesti pystyn ottamaan tatuoinnin vasta syksyllä, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

Kuvat: Google.com & weheartit.com

Kaipaako joku muu mustetta iholleen?:)

0 kommenttia: