keskiviikko, 28. joulukuuta 2011

What's up?

Syksy oli kohdallani aivan mahdoton: täynnä kiirettä, säntäilyä ja hampaiden kiristystä. Tein valmiiksi opinnäytetyötä, suoritin viimeisiä opintokokonaisuuksia, hankin pienokaiselle tarvikkeita ja stressasin kaikesta mahdollisesta. Blogirintamalla on ollut kovin hiljaista - olen käynyt lueskelemassa muutamia lempiblogeja, mutta kommentointi ja ennen kaikkea oman blogin pito on jäänyt muiden kiireiden vuoksi junnaamaan. Silloin tällöin olen jaksanut päivittää salattua odotusajan blogia.

Elämäni tiukimman syksyn jälkeen oli erittäin mukava jäädä äitiyslomalle sekä valmistua Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Joulukuu on mennyt lepäillessä, voimia kerätessä, pientä pyykkiä pestessä ja ennen kaikkea odotellessa. Jouluaaton molemmin puolin olemme jännittäneet, joko tänään tulee siirtyminen sairaalan puolelle vai ei. Meidän pikkuinen on kovaa vauhtia tulossa maailmaan. Meitä on kohta täällä kolme:)


Koska hampaiden kiristys ja voimien keräys on takanapäin, uskallan jo suunnitella blogitekstien värkkäämistä. Nämä viimeiset päivät ennen lapsen syntymää tuntuvat varmasti jokaisesta odottajasta tuskalta, joten on mukava saada pientä tekemistä.

Mitä teidän välipäiviinne kuuluu? Mitä te odotatte tulevalta vuodelta?:)


0 kommenttia: