10. Elisabeth Harnois
Kymmenettä sijaa listallani pitää Yhdysvaltalainen näyttelijä Elisabeth Harnois. Tämä 32-vuotias neiti lumosi minut Point Pleasant -televisiosarjassa. Suomessa sarja taisi kulkea nimellä Pahan Tytär. Elisabeth näytteli sarjan pääroolissa Christina Nicksonina. Elisabethin kasvonpiirteet kiehtovat minua kaikista eniten: hän näyttää samaan aikaan vietävän suloiselta ja erittäin vaaralliselta. Tämän oli varmasti huomanneet myös Point Pleasantin tuottajat;) Myöhemmin olen nähnyt hänet vilaukselta Todistettavasti Syyllinen -sarjassa.
9. Scarlett Johansson
Scarlett on näytellyt useassa katsomassani elokuvassa. Ensimmäisessä elokuvaroolissa näin hänet Yksin Kotona 3 -elokuvassa. Hevoskuiskaaja kosketti minua pienenä tyttönä myös, mutta vasta elokuvien Match Point, The Prestige ja The Island myötä olen kiinnittänyt huomiota naisen kauneuteen. Scarlett on mielestäni klassisen kaunis nainen, jolle käy niin vaaleat, ruskeat kuin punaiset kutrit. Huomioni kiinnittyy erityisesti naisen kauniisiin huuliin.
8. Anne Hathaway
28-vuotias Anne Hathaway tuli verkkokalvoilleni ensimmäisen kerran elokuvassa Brokeback Mountain. Kyseisen elokuvan pääpari vei auttamattomasti huomion tältä säkenöivältä naiselta. Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvassa Anne hurmasi minut täydellisesti suloisuudellaan ja viehättävällä hymyllään. Jane Austenin jalanjäljissä elokuvan katsoin yksistään Annen vuoksi, vaikka Austenin romaaneista pidänkin. Miellän Hathawayn ennen kaikkea suloisen kauniiksi naiseksi, joten en malta odottaa hänen uusinta rooliaan kissanaisena. Ehkä pääsen näkemään Annesta myö sen seksikkään puolen!;)
7. Odette Annable
Odette Annablen olen nähnyt ensimmäisen kerran The Unborn -kauhuelokuvassa. Pidän näyttelijätärtä kauniina kasvojensa puolesta; hänen silmänsä suorastaan säihkyvät valkokankaalla ja televisioruudussa. You Again -elokuvassa Odette suorastaan säkenöi, hän on pirullisen kaunis ja samalla hurmaavan suloinen.
6. Amanda Seyfried
Ensimmäisen kerran olen nähnyt 25-vuotias Amanda Seyfriedin elokuvassa Mean Girls, muttei hän tehnyt suurta vaikutusta sivuroolissaan. Neitokainen hurmasi minut vasta elokuvassa Mamma Mia!. Amanda poikkeaa sopivasti Hollywoodin vakionaamoista, sillä hänellä on hyvin ilmeikkäät ja erikoiset kasvonpiirteet. Myönnän käyneeni katsomassa Red Riding Hood -elokuvan puoliksi pelkästään Seyfriedin tähden.
5. Kate Beckinsale
Kate on listallani viidennellä sijalla uskomattoman kauniiden kasvojensa vuoksi. Toivon itse näyttäväni 38-vuotiaana yhtä häikäisevältä, kuin Kate näyttää! Ensimmäisen kerran olen nähnyt hänet elokuvassa Pearl Harbor, mutta vasta Underworld-elokuvien myötä ihastuin häneen. Kaikista viehättävimmillään Kate on ruskeissa pitkissä hiuksissa. Hiukset tuovat pehmeyttä Katen kasvojen ympärille ja korostavat hänen naisellisuuttaan.
4. Rachel Weisz
Englantilainen Rachel Weisz on kiinnittänyt huomioni ensimmäisen kerran Muumio-elokuvassa. Alunperin Weiszissä miellytti ennen kaikkea hänen äänensä, mutta myöhemmin kiinnitin huomiota hänen kauneuteensa. Rachel on mielestäni klassisen kaunis nainen. Ruskeat kutrit, muotoillut kulmakarvat, punaiset huulet ja kurvikas vartalo kiinnittävät huomioni missä tahansa elokuvassa. Olen katsonut lukemattomia elokuvia vain Rachelin roolisuorituksen vuoksi, tosin eipä hän huonoja rooleja/elokuvia valitsekaan. Ei liene ihme, että Daniel Craig asteli avioon naisen rinnalla.
3. Eva Green
Kaunis ranskalainen näyttelijätär tuli minulle tutuksi roolistaan Vesper Lyndinä elokuvassa Casino Royale. Olin odottanut elokuvaa kuin kuuta nousevaa lähinnä Bondin vuoksi, mutta huomasin elokuvateatterissa menettäneeni sydämeni Bond-tytölle. Eva on ennen kaikkea mystisen kaunis nainen. Hänestä huokuu salaperäisyys ja tietynlainen itämaisuus, joka korostui entisestään elokuvassa Kingdom of Heaven - Taivas maan päällä. Evan katseessa on jotain vallan vangitsevaa, jotain mikä saa sinut vieteltyä.
2. Angelina Jolie
Angelina Jolie on ollut yksi suosikkinäyttelijöistäni. Ensimmäisen kerran olen Angelinan nähnyt Luunkerääjä -elokuvassa. Tomb Raider -elokuvan myötä ryhdyin naista fanittamaan ja vuosien saatossa on tullut katsottua tunteja hänen elokuviaan yksinomaan naisen itsensä vuoksi. Angelinan ulkonäössä minua viehättää eniten hänen kauniit, täyteläiset huulensa ja viettelevät silmänsä. Angelinalla on mielestäni hyvin ilmeikkäät kasvot, joita useimmiten osataan korostaa oikealla tavalla. Nainen on muutenkin hyvin karismaattinen, seksikäs ja naisellinen - niin valokuvissa kuin elokuvakankaalla. Olen pitänyt paljon myös Angelinan kehosta, tosin tätänykyä hän näyttää jopa liian laihalta. Liian laihat naiset eivät ole mielestäni kauniita.
1. Eva Longoria
Mielestäni kaunein näyttelijä on Eva Longoria. Nainen hurmasi minut ensimmäisellä sekunnilla Täydellisten naisten Garbiel Solisina. Eva on aistikas, hurmaavan kaunis ja erittäin naisellinen nainen. Häntä ei voi olla ihastelematta. 157cm:n pituinen nainen omaa kropan, josta monet naiset voivat vain unelmoida! Lisäksi Evalla on upeat kasvot, jotka ovat mielestäni edukseen jopa meikittä. Tätä ei voi sanoa monesta näyttelijästä Hollywoodissa.
TOP10 kauneimmat näyttelijät listallani on suurimmaksi osaksi klassisen kauniita naisia. Naiskauneudessa kiinnitän erityistä huomiota kasvonpiirteisiin, mutta myös erikoisen kauniit naiset viehättävät minua. Ruskeaveriköt ovat mielestäni kauniimpia, kuin blondit. Pidän kauniimpana myös pitkiä kuin lyhyitä hiuksia.
Haastan teidät miettimään omaa TOP10 kauneimmat näyttelijät -listaa. Ketä listalle kuuluu? Mitä mieltä olette minun listastani?:)
2 kommenttia:
Siis aivan upeita näyttelijöitä ovat kaikki! Ja jos itse tekisin listan niin hiukan poikkeaisi, mutta ykkönen ja kakkonen menisivät juuri samoille paikoille kun sinullakin.
Eva Longoria, heleän mystisen kaunis ja rakastan sitä että vaikka hän on lyhyt (niinkuin minäkin) hän silti pärjää ja silti vartalo on aivan upea! :)
Ja iänikuinen Angelina Jolie, seksikkyyden kuningatar!
http://jasminsmemoirs.blogspot.com/
Jasmin- Evaa on pakko ihailla:) En ollut alunperin uskoa, että nainen on tuon mittainen häneltä kun löytyy karismaa ja ulkonäköä paljon enemmän!
Lähetä kommentti