perjantai, 5. elokuuta 2011

Syysostoksilla

Tänään olen viettänyt oikean tehopäivän. Lähdin aamupäivästä kälyni kanssa käymään lastenvaatekirppiksellä. Emme löytäneet kohteeseemme, mutta kävimme selaamassa toisen lastenvaatekirppiksen antia. Samalla reissulla poikkesimme Joen Jättikirppikselle selaamaan tavara-antia. Molemmilta kirpputoreilta mukaani lähti jotain kauan toivottua tai tarvittavaa.


Camilla Mickwitzin Emilia ja Kaksoset -kirja maksoi 2,50euroa, mikä ei ole kova hinta huippukuntoisesta lasten kuvakirjasta. Pyyhin pesuaineliuoksessa kostutetulla mikrokuituliinalla kirjan kannet ja teoksesta tuli kuin uusi. Pieni sydänruukku maksoi 0,20euroa. Tähän istutan fiikuksesta ottamani pistokkaan.


Ihastuttava kärpässieni-body oli hinnoiteltu 0,50euron arvoiseksi ja hellyyttäviä pupuja sisältävä body oli lastenvaatekirppiksellä 1euron hintainen. Punainen body on vähän isompaa kokoluokkaa, joten meidän vauvan päällä sitä ei tulla ihan heti näkemään. Pupu-body sen sijaan tulee varmaan heti syntymän jälkeen käyttöön, niin pieni kokoinen se on. Vielä tällä hetkellä emme tiedä vauvamme sukupuolta, joten vaatehankinnat on toteutettu neutraaleissa sävyissä. Kärpässieni-body on tällä hetkellä ainut räväkkä vaatekappale lapsemme vaatevarastossa.

Kirppiskierroksen jälkeen kävimme vielä Sotkassa. Ostin meille läppäripöydän, sillä olemme uusimassa sisustusta pienokaisen vuoksi. Uusi pöytä oli tarjouksessa ja maksoi vain 39euroa. Valitsin pöydän pähkinän värisenä, sillä se sopii tyyliimme paremmin kuin vaihtoehtoväri valkoinen. Kauppareissun jälkeen lähdin ostoksineni kotiin. Päädyin kasaamaan uutta pöytää, jonka rakenteluvaiheeseen vierähti tunti. Toisen tunnin kulutin tyhjentäen edellisen tietokonepöydän sisällön uuden pöydän syövereihin. Nyt aikansa elänyt ja hyvin palvellut pöytätietokone odottaa siirtymistä pois ja vanha pöytä on lähdössä kierrätykseen. Uudesta tietokone-kokonaisuudesta tulee kuvia blogin puolelle myöhemmin kuukauden aikana.



Olemme herra K:n kanssa miettineet vaihtavamme sisutuksemme värimaailmaa syksyisemmäksi. Lähdimme iltapäivällä etsimään kaupungilta miellyttäviä sisustusmateriaaleja toivotuissa väreissä. Eurokankaan valikoima ei tällä kertaa tuottanut tulosta ja uudet verhot ovat vielä hakusessa. Pentik ei sen sijaan pettänyt, vaan saimme mukaan viimeisen kappaleen Haiku chenilletyynynpäälisen hintaan 19euroa sekä oranssin pöytäkynttilän 2,50eurolla.

Kotimme kietoutuu näin syksyn tullen siis violetin ja luumun eri sävyihin. Varsinkin Pentikin valikoimassa löytyi paljon silmää miellyttäviä tuotteita, joita todennäköisesti käymme hankkimassa vielä syksyn mittaan kotiin. Tällä hetkellä olisi kova tarve kauniille violeteille verhoille, sillä olohuoneemme kaipaa piristystä.


Herra K:n suunnattua bänditreeneihin, jäin vielä hetkeksi ihmettelemään syksyn kosmetiikkatarjontaa. Tehopäivän päätteeksi ajattelin hemmotella itseäni jalkakylvyllä, joten hankin omenantuoksuista jalkakylpy-suolaa. Samalla ostin Sokokselta pitkään kaivatun kynsinauhaveitsen. Tässä lienee pienen paljastuksen paikka; en ole koskaan työntänyt kynsinauhojani irti kynnen pinnasta. Tällä kapistuksella voin sen viimein tehdä. Lisäksi metallinen veitsiosa leikkaa kynsinauhan kuivat osat ja kynsinauhatikut. Kiitos tuotevinkistä kaverille, hyvin mainostettu;)

Oletteko te tehneet jo syyshankintoja? Millaisissa väreissä teidän kotinne ovat syksyisin?:)

0 kommenttia: