torstai, 11. elokuuta 2011

Sadesään lukuhetki

Sain eilen ilmoituksen kirjastosta, että varaamani Charlaine Harrisin "Veren Imussa" -kirja olisi noudettavissa. Päätin samalla hakureissulla lukea uusimman Kaksplus- ja Avotakka-lehden. Lehdistä löytyi mukavia pieniä vinkkejä meidän kotiin. Olen viimeisen kuukauden ajan rakentanut pesää uusiksi ja kaikenlaiset vinkit ja ideat ovat tällä hetkellä tervetulleita.

Syksyisin minuun iskee palava tarve tehdä jotain käsilläni. Myönnän, että lukuisat projektini alkavat aina syksyisin. Kirjastosta mukaani lähti tällä kertaa neulomisesta ja virkkaamisesta kertovia kirjoja. Virkkaus on taito, jota minä en ole koskaan oppinut. Tänä syksynä ajattelin opetella virkkaamaan. Lisäksi aion virkistää muistiani lapasten ja sukkien neulonnassa.

Sade. Höyryävä teemuki. Kasa kirjoja luettavaksi. En tiedä mitään parempaa tapaa viettää syksyistä iltapäivää, kuin kirjastossa käyden ja kirjoja lukien. Vietimme Nasun kanssa iltapäivää parvekkeella, nauttien vesisateen viileydestä ja raikkaasta ilmasta. Nasua ei paljoa kiinnostanut kirjastosta saapuneet kirjat, teemukin sisältö tai kuvattavana istuminen. Neiti katseli mieluummin rankkaa sadetta ja toivoi pörriäisten eksyvän parvekkeelle (vaikka juuri eilen ampiaisen pisto turvotti oikean tassun). Kissaneiti on majaillut meillä nyt vuoden päivät, enkä voisi kuvitella asioiden olevan toisin. Riehakkaasta neidistä on suunnattomasti iloa.

"Ole kiltti ja jää tänne", Eric sanoi. Hänen äänensä kuullosti säikähtäneeltä.

Lienee helppo päätellä, kuka Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan henkilöhahmoista on suosikkini. Eric oli jo ensitapaamisella kirjasarjan kiinnostavin vampyyri. Tähän asti lukemissani kirjoissa Eric on huomattavasti monisävyisempi, pirullisempi ja tällä hetkellä huomattavasti avuttomampi, kuin mitä tv-sarjassa on saatu loihdittua. Kirjasarja on neljännellä osalla piessyt tv-sarjan mielestäni mennen tullen. Suosittelen kaikkia True Bloodia katsovia lukemaan nämä kirjat!

Masuasukki alkaa näkyä ja tuntua, siellä se meidän pienokainen kasvaa:)

Mitä kirjoja te olette viime aikoina lukeneet?:)

0 kommenttia: