
Erittäin hyvät kirjat tietenkin. Sain sattumaltani viime torstaina käsiini Charlaine Harrisin "Veren voima" -kirjan, joka on Sookie Stackhouse -kirjasarjan ensimmäinen osa. Imaisin kirjan itseeni samaisena päivänä, näpyttelin jatko-osat varauksen alle ja jäin odottelemaan kirjoja kirjastoon saapuvaksi. Odotukseni jäi lyhyeksi, sillä sain jo viikonloppuna tekstiviestin varatusta kirjasta ja toisen maanantai-aamuna. Kävin onnellisena tyttönä hakemassa jatko-osat luettavaksi.

Molemmat kirjoista tuli luettua päivässä. Näihin kirjoihin, niiden juoneen ja henkilöhahmojen tekemisiin todella uppoutuu syvästi. Melkein voisin jo sanoa, etten ole huomioinut ympärilläni tapahtuvia asioita lukiessani. Osa syy tähän uppoutumiseen on kirjasarjasta tehty True Blood tv-sarja, jota seuraan hyvin innolla. Tähän asti kolme ensimmäistä kirjaa on olleet osittain televisiosarjan pohjalla, eli tiesin tavallaan osan tapahtumista. Nyt odottelen neljättä kirjaa luettavaksi (tein tietenkin kirjasta jo varauksen kirjastoon).
Olin positiivisesti yllättynyt kirjojen miellyttävyydestä. Olin kuullut epämääräistä huhua kirjojen kalpenevan tv-sarjan rinnalla, muttei niin käynyt omalla kohdallani. Olen toisaalta osannut ajatella jo pidemmän aikaa kirjat ja niihin pohjautuvat tv-sarjat/elokuvat erillisinä teoksina. Kirjan ja sarjan päähenkilö Sookie syventyy mukavalla tavalla kirjojen kautta ja huomasin pitäväni muutamista tv-sarjan suosikkihahmoistani jopa enemmän alkuperäisinä romaaniversioina. Huomasin ikäväkseni myös, että kirjasarjan ronsiutta oli omalla tavallaan karsittu pois sarjasta ja muutamia henkilöhahmoja oli kiillotettu sarjaa varten.
Sillä aikaa kun odottelen neljättä Stackhouse-kirjaa luettavaksi, päätin tarttua toisenlaiseen kirjasarjaan. Nämä teokset ovat herättäneet mielenkiintoa niin mainoksissa, kirjaston hyllyssä kuin kirjakaupan hyllyssä. Sain tänään varatun teoksen luettavaksi. On jännittävää nähdä, miten hyppy vampyyrien, ihmissusien ja muiden yliluonnollisten olentojen seurasta hääkuvaajan romansseihin käy...

Mitä kirjoja te olette lukeneet lähiaikoina?:)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti