Koska tänä aamuna en löytänyt vaatekaapista mitään muuta mukavaa päälle, jälleen kerran sonnustauduin A-malliseen mustaan mekkoon. Tämä yksinkertaisesti mukavuussyistä. Telttamalliset vaatteet eivät pitkässä juoksussa tunnu päällä imartelevilta, joten piristin asua mahdollisuuksien mukaan. Syksyisin tunnun hakevan useasti päälle hameita ja mekkoja, vaikka taivaalta tulisi kuinka paljon vettä niskaan.
Mekko sai kaverikseen punaiset polvisukat, Ellokselta tilatut ihanat popot, trenssin sekä kirpputori-löytönä haalitun laukun. Kummasti päivääni piristi nuo punaiset sukat ja 9,5cm:t korot. Näillä pienillä asusteilla telttamallisesta mekosta huolimatta tunsin oloni päivällä naiselliseksi ja kauniiksi. Isot silmälasit, trenssi ja salkkumallinen laukku puolestaan toivat pukeutumiseeni pientä business-fiilistä, ainakin ulkona ollessa.
Koulutöiden jälkeen suuntasin kulkuni toisen ystäväni tykö. Olimme sopineet päivälle treffit Pretty Little Liars -sarjan uusimman jakson merkeissä. Olipa ihana katsoa hyvää televisiosarjaa pitkästä aikaa jonkun kanssa!:)
Miten te pukeudutte syksyisin?:)
3 kommenttia:
Miekin olen huomannut, että vaikka ennen vannoin että ei, en osaa pitää hameita ja mekkoja, niin jotenkin ne kuuluvat niin syksyyn! Hommasin itselleni haalarimallisen ruskean samettimekon, ja haluaisin pitää sitä joka päivä legginssien kanssa! Kumpparit on syksyllä aivan must, kuten myös huivit (ne on aina påp :D), lapaset, kynsikkäät ja pipot ja hatut! Tärkeintä miusta syksyllä on, että vaatteissa on sellainen mukava syksyfiilis, ja onhan se nyt ihana kun voi oikein kääriytymällä kääriytyä sen ison villapaidan sisään, puristaa hihat nyrkkiin ja juoda teetä isosta kupista katsellen syyssadetta ikkunasta! :)
Epe- todellakin, syysvaatteissa on oltava sellainen pehmeä ja lämmin fiilis. Ilta on vierähtänyt tänään villatakkiin kääriytyneenä, parvekkeella sadetta seuraten ja teetä hörppien;) Syksyllä villavaatteista voi nauttia, kun taas talvella niitä tarvitsee kylmän loitolla pitämiseksi.
Lähetä kommentti