Elokuva kertoo Venetsiassa vierailevasta amerikkalaisturisti Frankista (Depp), joka törmää salaperäiseen ja häikäisevän kauniiseen Eliseen (Jolie). Flirttailuna alkanut tutustuminen muuttuu pian vaaralliseksi, kun kaksikko näyttää sekaantuneen laajaan petosvyyhtiin. Frankin ja Elisen perässä ovat niin Italian poliisi, venäläiset palkkamurhaajat kuin Interpol. Toimintathrilleri on täynnä jännitystä ja kauniita Italialaismaisemia.
Vaikka nautin elokuvasta täysin siemauksin, huomasin unohtuvani ihastelemaan suurimmaksi osaksi aikaa Angelina Jolien puvustusta. Myönnän rehellisesti, että hukkasin useita minuutteja dialogista ja juonen käänteistä ihastellessani upeita vaatteita joihin Jolien hahmo Elise Ward pukeutui.
Tapaamme Elisen ensi kertaa kermanvalkoiseen mekkoon, kamelinruskeaan mokkaviittaan, nahkahansikkaisiin ja nude-korkokenkiin pukeutuneena (kuva yllä). Tämä asu huokuu naisellisuutta ja klassista kauneutta. Pukuun on otettu inspiraatiota 1900-luvun alusta; mielestäni modernisaatio on erittäin onnistunut.
Elisen tanssiaisasu on upea musta luomus, jossa on pitkä laahus. Look täydentyy sumusilmillä, elegantilla kampauksella ja kerrassaan ihastuttavalla timantti-kaulakorulla. Kaulakoru on luotu antiikkitiarasta. Herra K pyysi minua kopioimaan Elisen kampauksen joihinkin juhliin, saa nähdä onnistunko loihtimaan yhtä sykähdyttävän hiusluomuksen.
Elisen päällä nähdyt asut ovat film noir -henkisiä, ajattomia ja hyvin klassisia kokonaisuuksia. Jokainen asu istui kantajalleen täydellisesti. Musta jakkupuku (kuvassa oikealla) toi mieleeni Audrey Hepburnin elokuvasta Aamiainen Tiffanyllä. Tämä asukokonaisuus on ehdottomasti yksi niistä, jonka tulen kopioimaan omaan vaatekaappiini. Voiko nainen enää näyttää ihastuttavammalta kokomustassa asussa?
Valkoinen, kokopitkä juhlamekko ei miellyttänyt omaa makuani niinkään, mutta Jolien ylle se sopi kuin nakutettu. Veneilykohtauksessa Elise sonnustautui yksinkertaiseen neuleeseen ja suoriin housuihin, mutta silti jokin tässä asussa sai minut huokailemaan. Ehkä se on juuri se yksinkertaisuus, joka tekee asusta mielestäni niin näyttävän.
Voisin ehdottomasti kopioida Elise Wardin lookin omaan vaatekaappiini. Hahmolla oli ihailemani klassinen maku, joka korostaa naisellisuutta. Jopa kuvausten yhteydessä käytetty sateenvarjo sopii hahmon asustukseen täydellisesti:
Kuvalähde/Photos by: Google.com
Mitä mieltä te olette Elise Ward -hahmon vaatekaapista? Pidättekö?:)
Briefly in english:
Last night I and Mr. K watched Angelina Jolie's and Johnny Depp's film The Tourist. I must honestly admid that I spended more time admiring character Elise Ward's costumes than following the plot.
I could copy Elise's wardrobe easily, she has a classical taste that highlights femininity. I like these film noir -influenced outfits that Elise wears in the film.
What do you guys think of Elise Ward's wardrobe? Do you like it?:)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti