keskiviikko, 20. heinäkuuta 2011

Kaupunkikävelyyn

Heräsin viime yönä maailman ihanimpaan ääneen: kaatosateeseen. Kuuntelin tovin liplatusta ja piiskaavia sadepisaroita ikkunassani, hymyn kare naamalla. Olin jo aikeissa lähteä parvekkeelle nauttimaan kaatosateesta, sen tuomasta raikkaasta ilmasta ja virkistävästä vaikutuksesta. Mieleni teki myös kummasti lähteä seisomaan ulos sateeseen, mutta kello kaksi yöllä se olisi voinut kummastuttaa naapureita liiaksi.

Aamulla ryhdyin pohtimaan kohta taakse jäävää kesää ja
tulevaa syksyä. Saan kohta ottaa villamyssyt, -lapaset ja kaulaliinat esille. Saan pukeutua neuletakkeihin ja neulospaitoihin pitkästä aikaa. Vaikka olen aina mieltänyt itseni kesäihmiseksi, rakastan syksyä. Syyspukeutuminen on mielestäni kaikista inspiroivinta: pidän erityisesti siitä, että saa pukeutua hieman lämpimämmin muttei tarvitse vielä toppautua pakkasten vuoksi. Omassa syyspukeutumisessani on kuitenkin yksi suuri puute, minulla ei nimittäin ole kumisaappaita.

Tai on minulla yhdet kumpparit, isäni vanhat metsästyskumisa
appaat. Ne on tarkoitettu eräretkille, marjastukseen ja sienestykseen. Ne ovat tumman vihreät, isot jalkaani, yltävät polveen saakka ja ovat yllättävän painavat. Ne ajavat tarkoituksensa juuri siellä minne ne on tehty - metsässä. Sienestykseen ja marjastukseen sonnustaudun mitä mieluiten tähän kumisaapaspariin, mutta asvalttiviidakkoon tarkoitettuja kumisaappaita minun kaapeista ei löydy.

Monta kesää ja syksyä minun on pitänyt ostaa itselleni kunnolliset kumisaappaat. Sellaiset, joissa jaksaa kävellä koko päivän vesisateella kaupungissa, jotka
pitävät jalat lämpiminä ja ennen kaikkea veden ulkopuolella. Olen nyt niin kyllästynyt märkiin tennareihin ja saappaisiin, että elokuun aikana minä hankin itselleni kunnolliset kumisaappaat. Olen katsellut alustavasti jo malleja Nokian kumisaappaista.



Nokian Classic -mallin kumisaappaat ovat aina viehättäneet minua. Pienenä tyttönä minulla oli aina classic -malliston kumisaappaat jalassa, väri oli tosin silloin musta. Nyt salaa himoitsen näitä punaisia kumppareita, vaikkakin varren pituus hieman epäilyttää minua. Toisaalta tiedän kiristysremmin ajavan asiansa ja jalkojen todellakin pysyvän kuivina näissä kengissä. En säikähtäisi syvään lätäkköön astumista näissä saappaissa ja pystyisin ottamaan nämä veneilyreissulle mukaan.



Kaupunkikäyttöön olen kuitenkin jo pidemmän aikaa haaveillut Nokian Hai -saappaita. Näitä näkee monella jalassa kävelykadulla sateisella ilmalla, joten uskon kumikenkien olevan mukavat jalassa sekä pitävän veden ulkopuolella. Hai -saappaita saa suloisissa väreissä, joista omaa silmääni eniten miellyttää fuksia. Nämä kumisaappaat ovat olleet ennakkosuosikkini, mietittäessä kumisaappaiden hankintaa.

Tänään selaillessani Nokian saappaiden nettisivuja, törmäsin vielä yhteen varteenotettavaan kumisaapas-vaihtoehtoon. Nokian Marine -saappaat ovat minulle uusi tuttavuus, mutta ne huokuvat nostalgista veneilyfiilistä. Valkoisesta nyörityksestä ja puna-sinisestä väristä tuli mieleen lukemattomat mökkimatkat moottoriveneellä, pelastusliivien kiinnilaitto ja veden pärskyminen naamalle. Kumisaappaat kiinnittivät siinä määrin huomioni, että näitä kenkiä on päästävä kokeilemaan omaan jalkaan.

Onko teillä kumisaappaita? Mitkä näistä kumppareista haluaisitte käyttöönne?:)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! mitä kokoa sinä tarvisit kumisaappaasi? Jotta villasukat, pohjalliset yms mahtuvat? :)

Ari

Lusitarius kirjoitti...

Anonyymi- 38 tai 39, riippuen mallista. Hai-saappaita olen kokeillut 38 koossa ja hyvin riittää tilaa villasukille ja pohjallisille:)

Anonyymi kirjoitti...

suosittelen pitkävartisia! eilen tuli ainakin niin paljon vettä..hyvä että edes ne riittivät kadulla! liity facebookissa kumpparit on pop -ryhmään! :)

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen isompaa kokoa ja pitkävartisia kumppareita! Eilen tuli niin paljon vettä, että juuri ja juuri pitkävartiset riittivät kadulla:) Liity facebookissa kumpparit on pop! -ryhmään :)

Anonyymi kirjoitti...

Suottelen tekemään investoinnin. Osta Hai saappaat kaupunkiin ja kesäkäytöön. Mökille ja muualle kontiot.
Miniä olen tehnyt niin ja sitten minulla on lisäksi talviset Frost Hai saappaat, joissa varpaat ei todella palellu.