
Harry Potter -kirjasarja rantautui Suomeen 1998, jolloin olin 9-vuotias. Kuuluin tuolloin kirjakerhoon, mutten innostunut Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjasta kannen vuoksi (valikoin vielä nykyään luettavia kirjoja kannen visuaalisuuden avulla). Kului muutama vuosi ja ystäväni ja serkkuni kehuivat kirjasarjaa kovasti, jopa veljelleni annettiin neljäs kirja syntymäpäivälahjaksi. Minä en vain lämmennyt kirjasarjalle, vaikka elokuvia kävin katsomassa ystävieni kanssa elokuvateatterissa.
Vuonna 2004 ollessani yläasteella, neljä ystävääni pakottivat minut tarttumaan ensimmäiseen Harry Potter -kirjaan. Kävin lainaamassa kirjan kirjastomme lasten osastolta hieman skeptisenä, ajatellen että kymmenennen sivun jälkeen voin palauttaa kirjan takaisin ja sanoa ystävilleni yrittäneeni. Kuinka väärässä olinkaan ajatusteni kanssa. Imaisin ensimmäisen kirjan samalta istumalta ja jouduin lainaamaan seuraavana päivänä kaikki siihen astiset HP-kirjat. Se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä.
J.K. Rowling julkaisi viimeisen Harry Potter -kirjansa vuonna 2007. Odotin paikallisen S-Marketin pihassa puoli seitsemältä aamulla kaupan aukeamista. Toinen hardcore Harry Potter -fani oli samaisella ovella kanssani odottamassa kirjan käsiin saamista. Liukuovien avautuessa juoksimme molemmat kaupan läpi, saaden viimeiset kappaleet kirjasta käsiimme. Luin englannin kielisen teoksen 23tunnissa päätökseensä. Kirjasarjan päätöksestä seurasi kolmen viikon tyhjä olo.
Kuluneen neljän vuoden aikana olen lukenut Harry Potter -kirjasarjan läpi vähintään kerran vuodessa. Elokuvasarja on tullut omalla tavallaan yhtä rakkaaksi ja palaan katselemaan elokuvia monta kertaa. Kirjan aukaiseminen tai elokuvan alkutekstit ovat olleet minulle aina keino hypätä toiseen todellisuuteen. Olen selviytynyt lukemattomista asioista ja erilaisista elämän vaiheista tämän kirjasarjan siivillä.

Yllätyksekseni en ole kokenut vielä elokuvasarjan viimeisen osan jäljiltä tyhjyyden tunnetta. Päällimäiset tunteeni ovat koko ajan olleet ilo sekä onnellisuus. Elokuva oli visuaalisesti upea, nautin kerronnasta erittäin paljon ja herkistyin monta kertaa elokuvan aikana. Olen jo aikoja sitten päättänyt tutustuttaa omat lapseni Harry Potterin ihmeelliseen maailmaan, ensiksi mahdollisena iltasatuna ja myöhemmin elokuvien merkeissä.
Jakaako kukaan tätä rakkauttani Harry Potter -sarjaa kohtaan?:)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti