lauantai, 21. toukokuuta 2011

Summerlove

Viime viikot olen ollut pyörällä päästäni. Kevät ja ovella odottava kesä ovat saaneet minut aivan villiksi. En ole jaksanut keskittyä kunnolla oikein mihinkään, en kouluun, päiväkirjan pitämiseen tai blogin kirjoittamiseen. Olen tuijotellut keittiön ikkunasta pihlajan lehtien kasvua, ihastellut voikukkia tien varsilla ja naureskellut ketunleipien runsaudelle pihallamme.

Olo on kaikin puolin kuin vastarakastuneella. Kevään myötä hymy on ollut herkässä, ruoka ei ole maistunut kunnolla ja mieli tekisi olla koko ajan jossain aivan muualla, kuin sisällä. Kaikennäköiset pörriäiset ja mönkijäiset saavat minut vain hyvälle tuulelle ja kukkaset saavat vallan herkistymään. Lienee sanomattakin selvää, että olen auttamattomasti kesäihminen?

Yksi ikävä puoli kauan kaipaamassani kesässä on. Kärsin siitepölyallergiasta, heinänuhasta ja olen vakavasti allerginen muutamille pörriäisille. Ampiaisia pelkään mielettömästi, koska en halua niiden pistävän minua. Vaalea ihoni on mielettömän herkkä auringonvalolle, palan sekunneissa ja olen viime vuosien aikana alkanut olla huolissani mahdollisesta ihosyövästä. Pidempiaikainen (ja kesällä lyhytaikainenkin) ulkona oleskelu vaatii siis kunnollisilla kertoimilla varustetun aurinkorasvakerroksen, mikä tahmaa tunnetusti kaikki vaatteet ja saa iholle epämiellyttävän tunteen.

Kaikesta tästä huolimatta olen tällä hetkellä onneni kukkuloilla. Kevät on täällä! Kesä on tulossa, talvi on kaukainen muisto vain. Saan muutaman kuukauden nauttia lämmöstä, ihanista tuoksuista, valosta ja ennen kaikkea vihreydestä ulkona.

kuvalähde: weheartit.com

Herättääkö kesä teissä muissa vastaavanlaisia tuntemuksia?:)

0 kommenttia: