perjantai, 27. toukokuuta 2011

Hiusten hoitoa uusilla tuotteilla

Hiusten kasvatusprojektilleni kuuluu toukokuussa jotain uutta. Hiukset ovat lähteneet vähän kasvamaan, uusia vauvahiuksia on ilmestynyt otsalle ja hiukset tuntuvat hieman tuuheammilta. Ikävä kyllä kevään ansiosta latvojen huonokuntoisuus näkyy taas paremmin. Kyselin isältäni apua ongelmaan ja vastaukseksi sain kosteuttavat hiustenhoitotuotteet. Nyt olen jo muutamia uusia tuotteita ostanut, joten lienee paikallaan esitellä hiusprojektissa käytettävät tuotteet jälleen.


Shampoona olen käyttänyt edellisen kuukauden ajan L´oréal paris elvital anti-dandruff color-vive beauty shampoo:ta. Tuote on siis hilseshampoo värjäytyille hiuksille. Vaikuttavina aineina mainitaan sinkkipyritioni, joka vähentää hilsettä ensimmäisen käyttökerran jälkeen, sekä UV Nutri-Filter, joka ravitsee ja suojaa värjättyjä hiuksia. Tämä shampoo on ollut mielestäni paras värjätyille hiuksille löytyvä tuote tavallisen kaupan hyllyltä. Tuotteesta riittää kuitenkin enää vain muutamaan pesuun, joten hyllystä löytyy jo seuraava shampoo.

Aion kokeilla seuraavaksi isäni suosittelemaa Syoss-shampoota. Tuote on tarkemmalta nimeltään color protect shampoo, eli tarkoitettu värjätyille, valkaistuille tai raidoitetuille hiuksille. Syoss-hiustenhoitosarja on kehitetty yhteistyössä kampaajien kanssa. Color protect -sarja auttaa suojaamaan hiusväriä haalistumiselta, sekä antaa sileän ja kiiltävän lopputuloksen. Omat hiukseni on värjätty ajat sitten ja kamppailen jatkuvasti uudelleenvärjäys-ajatusten kanssa. Tämän vuoksi olen ostanut jo varastoon värjätyille hiuksille tarkoitetun shampoon. Minulla taitaa olla hassu ajatusten juoksu.

Hoitoaineena olen käyttänyt Syoss moisture intensive care -hoitosarjan moisture care conditioner:ia. Hoitoaine on tarkoitettu kuiville ja katkeileville hiuksille. Tuote kosteuttaa ja hoitaa kuivia hiuksia. Tehokas kosteuttava hoito tekee hiuksista pehmeät ja sileät. Olen ollut todella tyytyväinen tähän hoitoaineeseen, hiukset ovat käsittelyn jälkeen silkkisen pehmeät.

Päivittäisenä hoitoaineena olen käyttänyt Schwarzkopf GLISS hair repair with liquid keratin hoitoainesuihketta. Tuote on kehitelty kuiville, pohjoismaisille hiuksille ja lupaa välitöntä kammattavuutta. Tuotteen on tarkoitus myös korjata ja vahvistaa hiuksia sekä tehdä hiuksista sileät ja pehmeät. Tuote on hiuksiin jätettävä. Kammattavuus oli huomattavasti parempi tuotteen laiton jälkeen, mutta minun makuuni hiuksiin jäävä tuoksu ei ole. Tuoksu on liian voimakas ja tunkkainen.

Hiuspohjan ongelmiin olen edelleen käyttänyt Biozell Hoitoneste tonic:ia. Näin keväällä ja kesällä käytän tuotetta 1-2 kuukaudessa, lähinnä tarpeen mukaan.

Hiusnaamiona minulla on edelleen käytössä Schwarzkopf Gliss hair repair Color Shine hiusnaamio. Tuotteen käyttö on jäänyt viime kuukausien aikana vähemmälle, ehkä tässä on latvojen kuntoon osasyy? Aion seuraavan hiusnaamion valita kosteuttavista tuotteista, olisiko kenelläkään vinkkejä hyvään kosteuttavaan hiusnaamioon?

Mitä teidän hiustenkasvatus projekteille kuuluu? Osaisiko joku suositella hyviä kosteuttavia hiustenhoitotuotteita?:)

3 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Vannon Redkenin allsoft tuotteiden nimeen. Mulla on nimittin kans kuivat hiukset. Xz kosteuttavat tuotteet on myös ihan jees.

MINTY kirjoitti...

Miulla alkoi hiukset kasvamaan kohisten kun aloin käyttämään TreSemme-shampoota, semmoista mustaa pönikkää. (tai sitten kuvittelen vain..)
Onko sun isä parturi/kampaaja, kun siltä kyselet hiusten/hiuspohjanhoitovinkkejä? :)

Lusitarius kirjoitti...

Ansku- mie en ole vieläkään raaskinut hankkia yhtään Redkeniä testaukseen, mutta jospa löytäisin vaikka matkakoossa tuotetta testaukseen:)

MINTY- TréSemme:llä oli kaipailemani kosteuttava hiusnaamio, johon ajattelin ensi kuun aikana sijoittaa rahani (arvelen tällöin nykyisen tököttini loppuvan). Kyllä, isäni on parturi-kampaaja ensimmäiseltä ammatiltaan. Takana on parikymmentä vuotta alalla, joten iskän neuvot kannattaa aina kuunnella hiustuotteita ostamaan lähtiessä. Isä mm. suositteli minulle tuota Syoss-tuotesarjaa ennemmin kuin TréSemmeä:D