lauantai, 30. huhtikuuta 2011

The Royal Wedding of Prince William and Kate Middleton

Blogin päivitys on hetkeksi jäänyt koulukiireiden vuoksi, toivottavasti tahti hellittää piakkoin. Onnistuin saamaan itseeni jonkun vatsapöpön torstaina, jonka vuoksi kaksi edellistä päivää on mennyt sairastaessa. Toipilaana olo ei kuitenkaan ollut este virittäytyä häähumuun ja juhlatunnelmaan Prinssi Williamin ja Catherine "Kate" Middletonin hääpäivänä. Nämä kuninkaalliset häät olivat muuten kohdallani ensimmäiset, joita seurasin televisiolähetyksen alusta loppuun asti! Catherine lukeutuu yksiksi tyyli-ikoneikseni, joten hänen suurta päivää on ehdottomasti seurattava alusta loppuun saakka.


Suomessa hääjuhlaa pääsi seuraamaan jo kello 11 aikaan, kun häävieraat saapuivat Westminster Abbey:n kirkkoon. Varsinainen hääseremonia alkoi Catherinen astellessa alttarille klo 13 aikaan, mutta katsojille oli paljon silmän ruokaa tarjolla jo ennen h-hetkiä. Ensimmäiset ihastukset sai omalla kohdallani kauniisti luonnon kukilla ja puilla koristeltu Westminster Abbey. Kirkon koristelu teki häistä todella hääparin näköisen. Beckhamien saapuessa kirkkoon pääsin haukkomaan jälleen henkeäni: David oli kerrassaan komea ilmestys ja mielestäni Victoria jatkoi hänelle tyypillistä eleganttia kauneutta. Raskausmassun peittäminen kaapumaisiin asuihin ei ole ollut enää 2000-luvulla muodissa, mutta mielestäni Victorian asussa on todellista tyyliä.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja hänen puolisonsa Prinssi Daniel edustivat häissä mielestäni todella tyylikkäänä pariskuntana. Kruununprinsessa Victorian persikanvärinen puku sai minut kääntämään päätä, mitä persikan väri ei yleensä kohdallani tee. Prinssi Danielin yksinkertaisen komea puku sai kuitenkin enemmän huomiota kohdallani - jotain tämän tyyppistä toivoisin oman sulhaseni pitävän yllään meidän suurena päivänä. Muutamat iltapäivälehdet ovat kerinneet kiinnittää huomion Kruununprinsessa Victorian pyöristyneisiin muotoihin ja puvun laskoksiin vatsan kohdalla, eli raskaushuhuja on jälleen liikenteessä.

Kauan odotettu morsiamen puku päästiin näkemään hieman ennen yhtä, kun Kate nousi autosta kirkon edessä. Puku oli tyylikäs: herkkä pitsi yläosassa ja kauniit kirjailut puvun helmassa lukeutuivat omiksi suosikeikseni puvun yksityiskohdissa. Erityistä huomiota haluan antaa kauniille ja yksinkertaiselle kimpulle, mielestäni tällaiset hennot ja pienet kukat ovat kaikista kauneimpien kimppujen rakennuspalikoita. Hääkimppu sisälsi muratteja, myrttejä, kieloja, hyasintteja ja harjaneilikkaa, jonka englannin kielinen nimi on "sweet william";) Katen häämeikki miellytti omaa silmääni kovasti, samoin auki olevat hiukset. Morsianta kuitenkin kaikista eniten kaunistaa onnellisuus, joka varmasti näkyi jokaisessa hetkessä häiden aikana.


Bestmanina toiminut Prinssi Harry ja kaasona toiminut Katen sisko Philippa "Pippa" Middleton poistuvat kirkosta morsiusneitojen ja -poikien kanssa. Morsiuslapset saivat moneen otteeseen hymyn huulilleni, samoin myös bestman ja kaaso. Heidän kasvoiltaan paistoi ilo, vaikkakin ennen hääseremonian alkua bestman näytti olevan jännittyneempi kuin sulhanen.

Monet iltapäivälehdet ovat kerinneet rankkaamaan nämä häät tunteettomik
si, tiukoiksi tai suorituskeskeisiksi. Itse en moista huomannut, vaikka seurasin koko häälähetyksen livenä televisiosta. Tietenkin kuninkaallisissa häissä on oma etikettinsä eikä mediaa päästetä näkemään aivan kaikkea, mutta mielestäni nähdyt palat häistä edustivat Williamin ja Katen keskinäistä rakkautta ja iloa. Sulhanen ja morsian hymyilivät tuon tuosta, vilkuilivat toisiaan ja vaikuttivat vilpittömästi onnellisilta suurena päivänään. Alla oleva kuva edustaa mielestäni kaikkea muuta, kuin tiukkaa ja tunteetonta suoritusta.


Vastavihitty pari päräytti palatsista pois uskomattoman hienolla Aston Martinilla. Onnea vielä kerran Cambridgen herttualle ja herttuattarelle!

kuvat: people.com
Seurasitteko te kuninkaallisia häitä? Mitä mieltä olette hääpäivästä?:)

0 kommenttia: